Emma Laine

Lahtelainen Emma Laine on entinen tennisammattilainen ja on kaikkien aikojen menestynein suomalainen naistennispelaaja. Emma on lahtelaisen jääkiekkolegendan Erkki Laineen tytär.

Emma Laine
JAA

Emma aloitti tenniksen 5-vuotiaana Lahden kisapuistossa. Hän voitti ensimmäisen naisten suomenmestaruuden 14-vuotiaana, kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana. Tämän jälkeen tenniksestä tuli ykköslaji ja matka jatkui ulkomaille harjoittelemaan sekä kilpailemaan.

Emman korkein sijoitus junioreiden maailmanlistalla oli 2. nelinpelissä ja 4. kaksinpelissä. Junioreiden Grand Slam turnauksissa Australian Avoimissa sekä Wimbledonissa hän ylsi välieriin.

Ensimmäiset aikuisten ammattilaisottelut Emma pelasi 15-vuotiaana ja siirtyi virallisesti ammattilaiseksi 17-vuotiaana.

Vuosi 2006 oli Emman uran huippuvuosi, jolloin hän kipusi maailmanlistalla (WTA) 50 parhaan pelaajan joukkoon. Laine on kaikkien aikojen korkeimmalle sijoitettu suomalainen naistennispelaaja.

Samana vuonna Laine pelasi parhaan yksittäisen turnauksensa Indian Wellsin isossa WTA-kisassa, jossa hän eteni neljännelle kierrokselle.

Emman ikimuistoisimpia pelejä ovat olleet kohtaamiset tennis legendoja vastaan Grand Slam turnauksissa.  Esimerkiksi Martina Hingis Australian avoimissa, Venus Williams Ranskan avoimissa ja Elena Dementieva US Openissa.

Maajoukkueessa Laine esiintyi ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Hän on menestynein ja eniten pelejä pelannut maajoukkuepelaaja.

Laine lopetti ammattilaisuran kotikisoissa huhtikuussa 2019.

Uran jälkeen Emma on keskittynyt valmentamiseen, opiskeluun sekä hyväntekeväisyystyöhön. Laine toimii naisten maajoukkueen päävalmentajana.

Saavutuksia

  • Kautta aikojen nuorin aikuisten Suomen mestari (14-vuotias).
  • Junioreiden maailmanlistalla sijalla 2. nelinpelissä ja 4. kaksinpelissä
  • Naisten maailmanlistan (WTA) sijalla 50 kaksinpelissä ja 64 nelinpelissä.
  • 55 ammattilaisturnausvoittoa
  • Kymmeniä Suomen mestaruuksia
  • Maajoukkueen menestynein ja eniten pelejä pelannut pelaaja
  • 11 kertaa valittu vuoden naispelaajaksi
  • Moninkertainen Suomen ja Ruotsin liigan mestari